Virtuaalisuunnittelu

September 26th, 2015

Verkkosivut ovat monelle yritykselle yksi tärkeimmistä osista liikevaihtoa, varsinkin kun kyse on nettikaupasta tai muusta internetissä toimivasta palvelusta. Verkkosivujen avulla hankitaan asiakkaita ja jos sivusto on hyvä, asiakas viettää siellä paljon aikaa ostaen palveluita ja suosittelee sivustoa myös muille käyttäjille. Ensivaikutelma on tärkeä, koska nettisivuilta poistutaan nopeasti, jos ulkonäkö ei miellytä tai jos sieltä on vaikea löytää etsimäänsä tuotetta, tietoa tai palvelua. Siksi verkkosivuston suunnittelu ja yleisilme ovat ehdottoman tärkeitä ja niihin panostetaan nykyään valtavasti.

Yksinkertaisuus ja avaruus tärkeitä virtuaalisuunnittelussa

Virtuaalisuunnittelua kehitetään jatkuvasti ja sitä tutkitaan paljon. Erilaisten silmien liikkeitä tallentavien sensoreiden avulla voidaan selvittää, mihin käyttäjä nettisivustolla selaillessaan kiinnittää katseensa ja mitkä osat jäävät vähemmälle huomiolle. Käyttäjäystävällisyyttä tutkiessa ollaan esimerkiksi huomattu, että vasempaan yläkulmaan sijoitettu sisältö kiinnittää käyttäjän huomion helposti. Myös tekstien ja painikkeiden välille jätetyt marginaalit ja niin sanottu ilmavuus sivustolla parantavat luetun ymmärtämistä, mikä osaltaan tekee sivustosta käyttäjäystävällisemmän. Asiakkaat siis viihtyvät sivustolla paremmin. Myös yhdenmukaiset, taustastaan erottuvat värit ja selkeät tekstit rauhoittavat sivujen yleisilmettä, tehden kokonaisuudesta harmonisen. Avara ja ilmava nettisivu on kuin avara julkinen tila, jossa on helppo olla ja joka rauhoittaa väreillään ja yhtenäisellä kokonaisuudellaan. Hyviä esimerkkejä avarista julkisista tiloista ovat muun muassa suuret kirkot ja katedraalit, joiden suunnitteluissa on hyödynnetty samoja periaatteita.